Miten se onkin niin vaikeaa? Mietin koko ajan kevättä. Että tulisi jo ja sulaisi jo ja paistaisi jo. Pääsisi uimaan, istuttamaan, poimimaan, iho höyryten terassille ulkosaunan jälkeen. Mutta voiko moittia, jos ei osaa nauttia tästä harmaudesta, loskasta ja loputtomasta lumisateesta?
Pään ja talon sisällä on jo kevät.
Otimme todellisen varaslähdön pääsiäiseen, ylipitkiä ruohoja piti leikata, ensimmäiset narsissit näkivät jo parhaat päivänsä. Lapset ovat norkoilleet mämmiropposellani, ennen olen saanut syödä mämmini yksin, joten ihan mukavaa, että maistuu muillekin.
Sohvatyynyjä taidan tehdä lisää.
Pikkulinnut ovat hylänneet lintulaudan, vain harvakseltaan käy joku keltasirkku. Sen sijaan tilhet ovat aloittaneet aroniaherkuttelun vasta nyt. Yksi tömähti ikkunaan ja oli pönttö sekaisin hyvän tovin. Tykkään niiden helisevästä laulusta. Mutta silti, kaipaan kuovin huutoa.
